
FCX Clarity markkinoille ensi vuonna
04.12.2007
Hondan FCX-polttokennoauton uutta sukupolvea aletaan liisata rajoitetulle asiakaskunnalle jo kesällä 2008. FCX Clarity on sarjatuotantoon tuleva malli, joka esiteltiin ensimmäistä kertaa Los Angelesin autonäyttelyssä.
Nyt ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Honda olisi edennyt autovalmistajista pisimmälle polttokennotekniikan kehittelyssä. FCX Clarityn liisaus asiakkaille eteläisessä Kaliforniassa aloitetaan ennätyksellisen nopeasti FCX Conceptin ensiesittelyn jälkeen. Etelä-Kalifornia valittiin mallin esittelyalueeksi, koska Los Angelesin seudulla on jo valmiina laaja vetykaasuasemien verkosto. FCX Clarity saa voimansa vetykaasusta sekä Hondan kehittämästä polttokennopakasta.
Polttokennopakasta on muutamassa vuodessa kehitetty entistä pienempi, kevyempi ja tehokkaampi. Samalla täyteen tankatun vetykaasuauton toimintasäde on kasvanut 30 prosenttia ja on nyt 430 kilometriä.
Ensimmäisten liisattavien autojen kuukausivuokra on 600 dollaria, johon sisältyy huolto ja vakuutukset.
Kun ensimmäiset asiakkaat saavat FCX Claritynsa ensi vuoden kesällä, heillä on auto, jonka päästöt ovat pelkkää vesihöyryä. Vaikka laskelmiin otetaan mukaan vetykaasun valmistukseen tarvittava energia ja siitä aiheutuva ympäristökuormitus, FCX Clarityn hiilidioksidipäästöt jäävät puolta pienemmiksi perinteiseen bensiinikäyttöiseen autoon verrattuna.
Honda on nyt myynyt yli 800 000 hybridiajoneuvoa
| Uutiset | |
|---|---|
| Lataa Civic-sovellus | 27.01.2012 |
| Yli 100 miljoonaa tuotettua yksikköä | 24.01.2012 |
| Honda raottaa salaisuuden verhoa ja esittelee kuvia NSX:n uudesta konseptimallista | 19.01.2012 |
| World News |
|---|
| Honda Worldwide News |