
Ympäristösuuntaus on tietoinen valinta
Yksi Hondan yritysfilosofian tunnusmerkeistä on, että tuotteiden ja tuotannon tulee aiheuttaa mahdollisimman vähän haittoja yhteiselle ympäristöllemme. Siksi ei olekaan mikään sattuma, että Honda toi ensimmäisenä maailmassa myyntiin autoja, joiden polttoaineenkulutus oli pienempi ja pakokaasut puhtaampia kuin kilpailijoilla.
Honda on jo useiden vuosien ajan ollut maailman johtava ja suurin moottorivalmistaja. Tämän aseman saavuttamiselle on ollut ratkaisevan merkittävää toimia sopusoinnussa ei vain asiakkaiden, vaan koko yhteiskunnan kanssa. Honda haluaa olla voimavara ja vastuuntuntoinen toimija kaikilla markkinoilla, joilla se on edustettuna.
Tällä hetkellä Hondan ainoa autoalan yritys, joka voi tarjota useita keskenään aivan erilaisia hybridimalleja. Civic Hybridiä ja Insightia on täydennetty täysin uudella CR-Z:lla, ja vuoden 2011 alussa lanseerataan Jazz Hybrid.
Ympäristöstä keskusteleminen ja siihen panostaminen ei ole mikään uusi ilmiö, mutta toisin kuin moni muu yritys Honda suhtautui keskusteluun ja luonnon antamiin varoitussignaaleihin vakavasti erittäin varhaisessa vaiheessa. Jo vuonna 1966 Honda käynnisti tutkimusprojektin, jonka tavoitteena oli ”turvata lapsillemme sininen taivas”.
Hondan uraauurtavista ja samalla ympäristön kannalta merkittävistä teknisistä innovaatioista on olemassa paljon esimerkkejä.
Virstanpylväät
1966 Honda perustaa tutkimusryhmän, jonka tehtävänä on vähentää haitallisia pakokaasupäästöjä.
1973 Civic CVCC, jonka bensiininkulutus ja päästöt ovat aiempaa huomattavasti vähäisemmät, tulee myyntiin.
1988 Markkinoille tulee VTEC-moottori, jossa on muuttuva venttiiliajoitus. Tekniikka on peräisin Hondan autourheilun parissa tekemästä kehitystyöstä.
1996 Aurinkoenergialla toimiva New Dream voittaa World Solar Challengen. Sähköauto EV-PLUS tulee markkinoille.
1997 Kaasu- ja sähkökäyttöinen Civic GX lanseerataan.
1999 Insightista tulee ensimmäinen USA:ssa myytävä hybridimalli.
2001 Civic Hybrid tulee Japanin markkinoille ja on samalla ensimmäinen sarjavalmisteinen viisipaikkainen hybriditekniikkaa käyttävä malli.
2002 FCX:stä tulee maailman ensimmäinen polttokennoauto, jota aletaan liisata rajoitetulle asiakaskunnalle USA:ssa ja Japanissa.
2004 Accord Hybrid, jossa on maailman ensimmäinen V6-hybridimoottori, saa ensiesittelynsä USA:ssa.
2006 Civic Hybrid tulee myyntiin Pohjoismaiden markkinoille. Toisen sukupolven polttokennoauto FCX Concept on esillä Tokyo Motor Show’ssa. Honda Research Institute onnistuu tuottamaan etanolia riisinvarsista ja hakkuujätteestä.
2008 FCX Concept raivaa tietä sarjavalmistetulle FCX Claritylle, jota myös aletaan liisata rajoitetulle asiakaskunnalle USA:ssa ja Japanissa.
2009 Viisiovinen Insight tulee myyntiin ja on ensimmäinen hybridiauto, joka pitää hallussaan Japanin myyntilistan kärkisijaa kokonaisen kuukauden.
2010 Urheilullinen hybridiauto CR-Z, josta tulee ensimmäinen kuusivaihteisella käsivalintaisella vaihteistolla varustettu hybridimalli, saa ensiesittelynsä. Malli tarjoaa lisäksi eri ajoasetuksia, joita kaikkia voi käyttää ympäristön suhteen puhtaalla omallatunnolla.
Parhaat neuvot polttoainelaskun pienentämiseksi
| Ympäristö | |
|---|---|
| Spallinon ”polttokennoperhe” | |
| Huomispäivän polttokennoauto | |
| Honda Worldwide | |
|---|---|
| HondaEco | |
| Green | |
| Environment | |
| Environmental Reports | |
| FCX Global Ad | |
