Ihmisen palveluksessa

ASIMO jatkaa voittokulkuaan maailmalla. Hondan humanoidi robotti herättää valtavaa kiinnostusta niin huippupoliitikoissa kuin teknisten korkeakoulujen opiskelijoissa ja tutkijoissa. Robottien Hall of Famessa ASIMO on ollut vuodesta 2004.

Kaikista niistä tuotteista ja teknisistä innovaatioista, joita Honda on vuosien mittaan esitellyt, kuvaa ehkä ASIMO* kaikkein parhaiten iskulauseen The Power of Dreams sisältöä. Eli ihmisten arkipäivää helpottavien ja samalla paljon iloa tuovien tuotteiden kehittämistä.

Ei ole epäilystäkään, etteikö ASIMO esittelykiertueillaan vedä monen katselijan suupieliä hymyyn ja varmasti yhden jos toisenkin suun hämmästyksestä auki.

Moni yritys osaa valmistaa ajoneuvon, jossa on kahta tai neljää pyörää pyörittävä moottori. Huomattavasti vähemmän on niitä, jotka pystyvät ja haluavat luoda robotin ihmisen palvelukseen.

Honda aloitti robottihankkeensa vuonna 1986. Robotti sai mallimerkinnäkseen E0. Tavoitteena oli luoda robotti, joka pystyisi auttamaan ihmisiä näiden arkiaskareissa. Siksi oli tärkeää, että robotti pystyisi liikkumaan kalustetuissa huoneissa ja muun muassa kulkemaan portaita ylös ja alas. Tutkijat käyttivät lukemattomia tunteja selvittääkseen, miten robotti pystyisi liikkumaan ihmismäisellä tavalla erilaisilla alustoilla.

Tutkimukseen ja tuotekehitykseen vierähti useita vuosia, ennen kuin Hondan teknikot olivat tyytyväisiä. Ensimmäisestä E0-mallista kehitettiin kuusi sukupolvea. Vuonna 1993 näki päivänvalon robotti P1, ja myöhemmin sen sisarukset P2 ja P3. Vuosituhannen vaihteessa esiteltiin ASIMO, joka syntyessään oli ensimmäinen realistisen ja joustavan kävelytekniikan omaava robotti.

Sen jälkeen ASIMOSTA on kehitetty uusia sukupolvia, ja se pystyy nyt juoksemaan 3 km:n tuntinopeudella. Kävelynopeus on kasvanut 1,6:sta 2,5 kilometriin tunnissa.

ASIMO pystyy ojentamaan ja ottamaan vastaan sille tarjottuja esineitä. Lisäksi se pystyy ravistamaan kättä samaan tahtiin vastapuolen kanssa ja astumaan eteen- tai taaksepäin, kun sitä vetää lähemmäksi tai työntää kauemmaksi kädestä. Tämä on ASIMON ”päähän” asennettujen näkösensoreiden ja käsivarsissa olevien voiman tunnistavien sensoreiden ansiota.

Niille, jotka haluavat lisätietoa ASIMON taidoista ja vähintäänkin lumoavasta historiasta, voivat poiketa Internetissä. Www-sivustossa osoitteessa world.honda.com/ASIMO on paljon tietoa, kuvia ja filmejä ASIMOSTA.

*ASIMO on lyhenne sanoista Advanced Step in Innovative MObility.

Honda Asimo Commercial (6,7 MiB)
Who Is Asimo? (5,1 MiB)
Limelight (7,9 MiB)
4th Dimension (7,5 MiB)
Enfant (13,6 MiB)
The Asimo Effect (7,4 MiB)